Sain palautetta,  aika rankoin sanoin. Se on ollut aina minulle vaikeaa. Ahdistus, hämmennys, suru, luottamuspula itseen, tulevaisuuteen, halu muutokseen. Tiedän, että muutettavaa olisi. Tiedän, että kohennettavaa on, asennemuutos tulisi tehdä, olla luottavaisempi asioiden kulkuun ja lopettaa murehtiminen. . 
Mutta miten? Hassuinta on se,että kaikki se ikävä,murhe ja huoli ovat minussa... Tuntuu, että hukun tähän itsessäni mylläävään outouden ja haikeuden tunteeseen. Ikävä jonnekin, ikävä jotakuta?  En tiedä. 

Sydämessäni kuitenkin rauha, ja tiedän olevani kotona, maailman parhaassa paikassa, maailman parhaimpien tyyppien kanssa. Rakkaus kantaa. 

Liika on liika(a)

Epävarma päivä. Niin paljon vaihtoehtoja, päätettävää, ja osasta asioista on pakko luopua. Tässä olen aina ollut huono.Haalin liikaa asioita, haluan olla monessa mukana,vaikka toisaalta nautin siitä, että saan keskittyä vain yhteen hommaan. Ristiriitainen olo. Yksinäinen, toisaalta helpottunut.  

Ikkuna(t) itseen

Tuntuu kuin sisimässäni olisi monta ikkunaa. Tai sama ikkuna, jonka kautta näkyy erilaiset maailmat, erilaiset näkemykset tai erilaiset mahdollisuudet, suunnitelmat, toivo tai toivottomuus. Vai ovatko ne ikkunoita minusta itsestäni? 

Syksy saa tuntemaan haikeaksi,surulliseksi, osin kaikki pelot pahenevat syksyisin..

En tiedä syytä tähän, koitan sitä selvittää aina näin syksyisin.

Kylmyys ja koleus saartavat ja vaikka pidän pimeän tuomasta mahdollisuudesta sytyttää kynttilöitä kotiin, pukea villasukat ylle ja rauhoittua, minulla on levoton, painostava olo sisälläni.

Olen nähnyt karmivia, hulluja, outoja unia. Viime yönä työpaikkani jättimäisessä akvaariossa oli karhu, elävä iso karhu, ja kukaan ei pitänyt sitä minään. Siellä se eli ja liikkui, -aivan kuin sen olisi kuulunutkin olla siellä.

Itse koin asian ristiriitaiseksi,mutta jotenkin unessani sopeuduin karhun olemassaoloon.

Jossain vaiheessa karhua oli satutettu ja sillä oli puukko mahassaan. Minä koitin saada sille apua, soittamalla ja kyselemällä ihmisiä apuun, mutta kukaan, itseni mukaan lukien, ei uskaltanut mennä akvaarioon kohdatakseen haavoittuneen karhun ja auttaa sitä. Se valitti ja oli kivulias, ja minun teki niin pahaa. Lopulta se hiljeni ja kuoli, jäi tuijottamaan lasittunein silmin meitä akvaarion takana.

Kuka karhu oli,tai mitä se edusti? Minua itseäni? Tilannettani parisuhteessa? Elämässä yleensä?

Oliko sen tarkoitus varoittaa minua vai kenties antaa rohkeuttaa muutokseen, uskoa itseeni?

Uni sai hiljentymään. Pohtimaan. Itsestä on pidettävä huolta.

 

Tämä seikkailu on odottanut alkuaan jo kauan, muissa merissä on tullut oltua ja syvyyksissä on muhinut idea poikineen.

Pelko on läsnä, mutta uusi on valtava mahdollisuus. Mihin tahansa. Uskon minä, sanoi Merihevonen, ihan ääneen, niin siitä tuntui että lause vahvistui ja tuli todemmaksi. Minä uskallan. ja Hyppään-

noin.

Tule mukaan!